Kuivalla puulla varmistat itselle paremman ilman laadun

Vain kuiva puu palaa hyvin ja puhtaasti

Ei ole aivan sama kuinka polttopuita säilytetään ja rakensin itsellekin hyvin tuulettuvan ”roskis” katoksen, mutta kylläkin puiden säilytykseen ja puun säilytys ohjeiden mukaisestii riittävän kauaksi asuinrakennuksista. Hyvä, kuiva puu ja säännöllinen huolto sekä puun oikeanlainen säilyttäminen takaavat puhtaan, taloudellisen ja energiatehokkaan lämmityksen.

Polttokattiloita on Suomessa on käytössä noin 220 000 kiinteistössä. Lisäksi pientaloissa on reilusti yli kaksi miljoonaa tulisijaa. Ei siis ole oma asia miten ja millaista puuta poltat vaan sinun puun käyttö kertaa 2 miljoona vaikuttavat merkittävällä tavalla tämän maan ilman laatuun. Puun käyttöön on totuttu maaseudlla, mutta sen käyttö yleistä taajamissa ja lisääntynyt myös pääkaupunkiseudulla.

Puun säilyttämisessä tulee olla huolellinen: vain 1/3 pientaloista omistaa puuvajan ja moni säilyttää polttopuunsa räystäiden tai pressujen alla tai liian umpinaisissa talovarastoissa,, osa jopa ilman mitään suojaa. Polttopuut tulee säilyttä hyvin irti maasta ja peitettynä ja ilmavasti eli ei kuten usein näkee tiiviisti peitettynä. Tiiviissä paketissa puut homehtuvat sekä isommat ja pienemmät eläimet ja eliöt asuttavat ja lahottavat puut muutamassa vuodessa.

Kostea puu pilaa hengitysilman

Liian kostean puun polttaminen heikentää huonosti palaessaan hengitysilman laatua ja sitähän emme kukaan halua. Puuta on aina muistettava kuivattaa riittävän kauan oikeissa olosuhteissa. Kylmässä ulkona säilyttevä puu on hyvä tuoda lämpimään hyvissä ajoin ennen polttoa. Muista kuiten myös paloturvallisuus. Varastointi on järjestettävä niin, että ilma pääsee kiertämään klapien lomitse.

Kuiva ja puhdas puu on poltossa ensisijaista. Sama koskee niin hake- tai pilkekattilaa kuin tulisijaa. Myös oikeat säädöt ja laitteiston huolto ovat tärkeitä.

Biokattiloista monet ovat vanhoja ja niiden palamisprosessin hyötysuhde voi olla huono. Näissä tapauksessa laitteiston vaihtamisen taloudellisuutta on syytä miettiä. Ulkolämpötilan mukaan ohjautuva menoveden lämpötilan säätö tuo nopeasti säästöjä ja on järkevä investointi tai syytä muistaa uutta kattilaa hankkiessa.

Kattiloiden varolaitteiden ja mahdollisen termostaatin toiminta on hyvä tarkistaa vuosittain. Samoin tulee pitää lämmönvaihtopinnat puhtaina lämmityskauden aikana. Kiinteällä polttoaineella toimivan kattilan puhdistus tulisi tehdä useamman kerran vuodessa, ja jopa kerran kuukaudessa. Silloin kattilan hyötysuhde on mahdollisimman korkea ja savukaasutkin puhtaampia. Muistaa pitää, että kiinteällä polttoaineella toimivan tulisijan ja kattilan hormi pitää nuohousasetuksen mukaisesti nuohouttaa kerran vuodessa ammattitutkinnon suorittaneella nuohoojalla.

Puun polttaminen Suomessa on kannattavaa. Vastuullisella käytöllä puun varastointi ja poltto on myös turvallista.

 

Lisätietoja:
www.tehokkaastipuulla.fi
www.urbaanipuuvaja.fi
Sytytä oikein

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *